Ansiomerkki Suomen Purjehdus ja Veneily ry-lle

Suomen Purjehdus ja Veneily ry on kattojärjestö Suomalaiselle veneily harrastukselle. On sitten kysymys leppoisasta perheveneilystä tai kilpatoiminnasta, moottorin tai purjeiden voimalla. Järjestö halusi lisätä ansiomerkkien tarjontaa yhdellä kokonaan uudella ansiomerkillä. Koska olemme tehnee yhteistyötä pitkään oli luonnollista että, merkin suunnittelusta ja valmistuksesta aloitettiin keskustelu meidän kanssa.

Ansiomerkit, Pinssit, Rintamerkit, Tapaustutkimus

Cartierin logopinssit

Koru- ja kellovalmistaja Cartierin Lontoon toimisto lähestyi meitä ajatuksella uudistaa yhtiön vanha logopinssi. Teknologisen kehityksen ansiosta pystyimme valmistamaan uudesta pinssistä entistä yksityiskohtaisemman.

Pinssit, Rintamerkit, Tapaustutkimus

Linnanmäen työntekijöiden palkitseminen ansiomerkeillä

Lasten Päivän Säätiö on jo 66 vuotta ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja suomalaiselle lastensuojelutyölle. Tänä vuonna he halusivat palkita työntekijänsä rintamerkeillä. Lasten päivän säätiön otti meihin yhteyttä ja he kertoivat, että heidän tarve on palkita työntekijät viidellä eri asteisella rintamerkillä.

Ansiomerkit, Pinssit, Rintamerkit, Tapaustutkimus