Ansiomerkki Suomen Purjehdus ja Veneily ry-lle

Suomen Purjehdus ja Veneily ry on kattojärjestö Suomalaiselle veneily harrastukselle. On sitten kysymys leppoisasta perheveneilystä tai kilpatoiminnasta, moottorin tai purjeiden voimalla. Järjestö halusi lisätä ansiomerkkien tarjontaa yhdellä kokonaan uudella ansiomerkillä. Koska olemme tehnee yhteistyötä pitkään oli luonnollista että, merkin suunnittelusta ja valmistuksesta aloitettiin keskustelu meidän kanssa.

 

Ansiomerkki Suomen PurjehdusliittoSuomen Purjehdus ja Veneily ry:n ansiomerkit

Suunnittelu ja tuotanto uudelle ansiomerkille

Suunnitelun pohjaksi piti löytää sellainen aihe joka sopisi tasapuolisesti kaikille seuroille. Niinpä erinäisten keskusteluiden ja luonnoksien kautta päädyttiin käyttämään seuralipun pohjaa. Rintamerkkejä valmistetaan kolmessa eri luokassa jotka ovat pronssinen , hopeinen ja kultainen. Ansiomerkit emaloidaan perinteisellä kultasepän emalilla jolloin lopputuloksesta saadaan hieno ja arvokas.

Ansiomerkki Suomen Purjehdusliitto 3D kuvaSuomen Purjehdus ja Veneily ry:n ansiomerkin 3D kuva

Ansiomerkki Suomen Purjehdusliitto suunnitteluSuomen Purjehdus ja Veneily ry:n ansiomerkkiien suunnittelu

 

Kriteerit ansiomerkin myöntämiselle

„Suomen Purjehdus ja Veneily haluaa antaa seuroille mahdollisuuden palkita seurojen jäseniä omilla kriteereillään. Seura-ansiomerkki eroaa liiton ansiomerkistä siten, että seura voi itse päättää, kenelle ja miksi ansiomerkin haluaa antaa. Seura-ansiomerkki toimii vapaaehtoistoiminnan kannusteena ja on oiva tapa kiittää vapaaehtoistoimijaa. Seura-ansiomerkin voi anoa seurallenne tärkeiden arvojen mukaan huomioiden viitteelliset aikamääreet. Tällöin eri seurojen myöntämien seura-ansiomerkkien arvo pysyy.”

Ansiomerkit, Pinssit, Rintamerkit, Tapaustutkimus , , , , , , , , , , , ,