Linnanmäen työntekijöiden palkitseminen ansiomerkeillä

Lasten Päivän Säätiö on jo 66 vuotta ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja suomalaiselle lastensuojelutyölle. Tänä vuonna he halusivat palkita työntekijänsä rintamerkeillä. Lasten päivän säätiön otti meihin yhteyttä ja he kertoivat, että heidän tarve on palkita työntekijät viidellä eri asteisella rintamerkillä.

Linnanmäen rintamerkit

Suunnittelu ja tuotanto

Saimme Lasten Päivän Säätiöltä, neljä eri variaatiota heidän logosta jotka otettiin pinssien suunnittelun pohjaksi. Suunnittelijamme suunnitteli aluksi 12 eri vaihtoehtoa rintamerkkejä joista asiakas valitsi parhaan. Mutta tätäkin suunnittelua muutettiin ja hiottiin muutamaan kertaan, ennen kun asiakas sen lopullisesti hyväksyi. Lopullisessa suunnittelussa viisi erinarvoista merkkiä eroteltiin toisistaan pintakäsittelyllä sekä erin värisillä emalipinnoilla.

Linnanmäen rintamerkkien suunnitteluRintamerkkien suunnittelu

Hyväksytyn rintamerkin suunnittelun pohjalta, valmistimme rintamerkin stanssityökalun jolla ansiomerkki valmistettiin. Rintamerkit stanssattiin tompakista jonka jälkeen merkit viimeistelitiin ja emaloitiin perinteisellä kultasepän kuumaemalilla.

Linnanmäe rintamerkin stanssRintamerkin stanssityökalu

Asiakkaan kommentti

“Tilasimme Roman Tavastilta uudet ansiomerkit Lasten Päivän Säätiön palveluksessa pitkään työskennelleille. Halusimme, että merkit ovat näyttävä ja arvokas kiitos huvipuistomme ja lastensuojelutyön hyväksi tehdystä työstä. Saimme selkeän kuvan siitä, millainen lopputulos on jo suunnitteluvaiheessa. Valmiit merkit vastasivat toiveitamme ja tuotanto eteni ripeästi!”

Jukka-Pekka Kantala, HR-koordinaattori, Linnanmäki Huvipuisto

Ansiomerkit, Pinssit, Rintamerkit, Tapaustutkimus , , , , , , , , , , , , , , ,